|
|
|
Plastilon Oy on Imatralla toimiva teollisuudelle muovituotteita valmistava yritys. Plastilon kuuluu Plasticon Europe B.V. konserniin jonka Euroopan tehtaita on Suomessa, Saksassa, Hollannissa, Puolassa, Englannissa ja Ranskassa. (www.plasticoneurope.com)
Yrityksen sijainti perustuu
Kaakkois-Suomen poikkeuksellisen suureen Paperi- ja Selluteollisuuteen,
jonne erityisesti yrityksen alkutaipaleen aikana tapahtui runsaasti
toimituksia. Tänään päämarkkinat on Pohjoismaissa ja Euroopassa. Näiden
lisäksi toimituksia tapahtuu ympäri maailman. Viimeisten vuosien aikana
mm. Kiinaan, Etelä-Afrikkaan, Chileen, Arabimaihin, Venäjälle, jne. Tuotteiden ja toiminnan tinkimätön laatu on ollut ratkaiseva tekijä yritykselle. Laatupolitiikassa on määritetty toiminnan suuntaviivat. Det Norske Veritas on sertifioinut yrityksen ensimmäisen kerran 1993 ja nykyisin on voimassa ISO 9001:2000 standardin mukainen laatujärjestelmä. Sertifikaatin nro 97-HEL-AQ-364. Yritys on sitoutunut vuonna 1997 kansainväliseen RC- ohjelmaan
(Vastuu Huomisesta- ohjelma), jonka mukaan parannamme toimintoja
jatkuvasti ympäristö-, terveys- ja turvallisuusalueilla. Ympäristöön
liittyvissä asioissa noudatamme paikallisten viranomaisten antamia
ohjeita ja ISO 14000 standardin periaatteita. |